Tausta Tulosta Sähköposti

IN-DRÄN

IN-DRÄN kehitettiin Yhdysvalloissa 1970-luvulla ja ensimmäiset järjestelmät asennettiin 1978. Kahdeksan  järjestelmää oli seurannassa  aina vuoteen 1986 saakka, jolloin tuotteelle myönnettiin myyntilupa Connecticutin osavaltiossa valtiollisia määräyksiä muuttamalla.

Vuonna 1990 FANN VA-teknik AB sai luvan myydä ja valmistaa IN-DRÄN-moduuleja. Ensimmäisenä vuonna asennettiin 10 järjestelmää ja toisen vuoden loppuun mennessä noin 100 kohdetta oli asennettu Ruotsissa. Vuodesta 1993 alkaen IN-DRÄN-moduuli sovellettiin Ruotsin olosuhteisiin ja valmistus aloitettiin Ruotsin Alundassa.

Jäteveden käsittelyssä rakenteelliset olosuhteet biologiselle vaiheelle ovat IN-DRÄN-moduulissa aina samanlaiset, joka puolestaan mahdollistaa sen, että järjestelmää voidaan soveltaa vaihteleviin olosuhteisiin puhdistustuloksen pysyessä aina hyvänä. IN-DRÄN-järjestelmän markkinointi Suomessa aloitettiin kesällä 2000 ja myynninkehitys noudattaa suurin piirtein samaa kehitystä alkuvuosina kuin Ruotsissa. Vuoden 2005 loppuun mennessä Ruotsissa oli asennettu yli 15 000 IN-DRÄN-järjestelmää ja Suomessa vastaavasti noin 1 800.