|
FANN Ympäristötekniika OY on ruotsalaisen FANN VA-teknik AB nimisen yrityksen tytäryhtiö. Yritys myy emoyhtiön valmistamia IN-DRÄN- ja polyeteenituotteita Suomen markkinoilla. Toiminta sai alkunsa Ruotsissa vuonna 1990 ja vuonna 2000 myynti alkoi myös Suomessa. FANN Ympäristötekniikka OY perustettiin vuonna 2003.
Toimisto
Toimistomme sijaitsee Tampereen Lielahdessa.
Tehdas
Tuotteiden valmistus tapahtuu kahdessa tehtaassa Alundassa, joka sijaitsee noin 35 km Uppsalasta koiliseen. Parhaan mahdolliseen laadun saavuttamiseksi rakennamme omat koneemme ja muottimme. Tämän ansiosta voimme helposti kehittää uusia tuotteita, ja valmistaa myös pieniä tuote-eriä.
Muut markkinat
FANN VA-teknik on pienikokoisten jätevesijärjestelmien markkinajohtaja Ruotsissa. Suomen lisäksi tuotteita myydään myös Puolassa.
Tavaramerkit
FANN omistaa kaksi Euroopassa rekisteröityä tavaramerkkiä.

|